maanantai 13. heinäkuuta 2015

Sisustus

Perjantaina palaveerattiin taas sisustajan kanssa pari tuntia.
Olemme tavanneet hänet kolme kertaa ja ilmeisesti nyt kokonaisuus olisi jokseenkin kasassa. Tästä hatunnosto suunnittelijallemme, jolle olimme ehkä aika haastavat asiakkaat, kun emme itse tienneet juurikaan mitä haluamme. (Plus sitten aiemmin mainitsemani mielenkiinnon puute sisustamista kohtaan.) Noh olin sentään talven aikana alkanut kerätä Pinterestiin taulua itseäni miellyttävistä väri- ja sisustusmaailmoista yms. ideoista, mutta niiden sovittaminen suomalaiseen sisustusgenreen (eli saatavilla oleviin materiaaleihin) ja mieheni mieltymyksiin, oli varmaan ihan mukava tehtävänanto. Suunnittelijan ja omaa työtämme helpottaaksemme päätimmekin jo heti ensi tapaamisella, että taloomme ei tule yhtään tapettia.

Jotain pientä tosiaan jäi vielä perjantailta roikkumaan sisutuksen osalta auki, mutta varavaihtoehtojakin valittiin. Elämään jäi vielä budjettivaikutukset eri materiaalivalintojen kohdalla, tietyt erikoismaalaukset, että onnistuuko ne toteuttaa Siklan toimesta ja mitä Puustellilla vielä sitten keksimme, kun ovet, vetimet ja tasot pitää vielä vahvistaa.

Paperilla sisustus näyttää hyvältä,

Tähän ensimmäiseen kokonaisuuteen muutoksena tulivat vielä yksi laattamalli sekä pari maalisävyä. Lisäksi valittiin lattiakaivot ja listoja.


mutta kokonaisuuden hahmottaminen ja sen toimivuus meinaa meikäläistä vielä jännittää...

Kyseessä on kuitenkin aikamoinen paletti, kun yhteen sovitettavaa riittää. Pintamateriaalit, valaistus, tulisija, kiintokalusteet, vesikalusteet ja lopulta omat huonekalut ja tekstiilit. Huoh.

Sähkösuunnittelu ja sen myötä valaistus on muuten yksi taiteenlajinsa. Siinä onneksemme saimme myös apua. Tapasimme Siklalta Keijo K.n, jonka kanssa kävimme alustavan suunnitelman tilakohtaisesti läpi. Keijolta tuli hyviä kehitysideoita ja suunnitelma käsiteltiin muutenkin hyvin käytännönläheisesti.

Keijon tapasimme 10.6.
Toki myös sähkösuunnitelma elää jonkin verran muun sisustussuunnitelman mukana, mutta toistaiseksi olemme joutuneet Keijoa häiriköimään vain muutaman lisälampun takia.


Tällä viikolla ohjelmassa olisi ainakin vielä seuraavaa...

Vesikalusteiden päättäminen. Kotimaisen IDOn ja Oraksen haastaa naapurin Gustavsberg. (Tähän sivuhuomautuksena, että yksi rakennusprojektin ehdottomasti vihdyttävimmistä hetkistä oli ilta, kun etsin netistä tietoa ja asiakaspalautteita eri wc-istuimista. Hakuni johdatti minut yhdelle aivan hervottoman hauskalle keskustelupalstalle, jossa moukaroitiin milloin mitäkin valmistajaa. Päätöksentekoa ei tosin tuo keskustelu juurikin auttanut, mutta viihdytysarvosta tosiaan 10+.)

Sitten olisi kolmas suunnittelukäynti Puustellilla. Meille kiintokalusteiden osalta oli vain pari asiaa selvää ennen ensimmäistä tapaamista. 1) Keittiö ei missään nimessä saa olla valkoinen ja 2) wc:ssä pitää olla paljon säilytystilaa allekirjoittaneen purkeille ja putelleille.

Parilla ensitapaamisella määriteltiin kaappien runkojen sijoittelut, määrät ja koot. Nyt on vuorossa ne näkyvät osat eli ovet, tasot ja vetimet.

Keittiön värimaailman inspiraation lähteeksi on yllättäen muodostunut mieheni lempikaramelli...



arvasitko jo?! Englanninlakritsi.







2 kommenttia:

  1. Terve. Mukava lueskella teidän blogia, nääs meillekin on tuloillaan Siklan täysvalmis. Aluskate menossa paikoilleen par'aikaa ja valmista pitäisi olla jouluksi! Mukava seurailla Siklaan liittyviä blogeja. Ei muutakuin onnea projektiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei! Kiitos kommentista ja onnitteluista! Ehditkin ensimmäisenä :)
      Kävin heti tutustumassa teidänkin projektiin ja täytyypä kuikuilla jatkossakin sinne. Teille onkin tulossa komea kohde. Ja kaikkia räjäyttelyjäkin ollut työmaalla. Jännittävää :) Kaikkea hyvää teidänkin kodinrakennukseen, eiköhän se joulu uudessa kodissa tule toteutumaan!

      Poista