torstai 31. joulukuuta 2015

Pieni joulukertomus ja Onnea Uudelle Vuodelle!


Joulu oli. Uudessa kodissa. Pukkikin löysi perille. Tässä muutamia joulun ajan otoksia ja terveisiä.

18.12. päästiin ensi kertaa oikein toden teolla lumitöihin.

Lunta tuli ihan vaakatasossa.


Aatonaattona oli jo ensimmäinen joulukukka ehtinyt kuihtua.

Tulisijan oikeaoppista lämmitystä harjoiteltiin kovasti,


ja lopulta sen sytyttäminen onnistui jopa talon rouvalta.

(Tulisijan käyttöön saimme neuvoja jälleen kerran Siklalta, koska halusin varmistaa, että perheemme selviytyy lomasesongin yli hengissä ilman häkämyrkytyksiä tai palohälytyksiä.)

Verhoja asenneltiin ikkunoihin ennen ja jälkeen pyhien.
(Tämä verhoepisodi onkin sen luokan asiakokonaisuus, että siitä minun täytyy teille kirjoittaa ihan oma luku.)


Kuusi löysi arvoisensa paikan olohuoneesta.

Kynttilöitäkin poltettiin.

Ja led-lamppuja.

Ja ruokapöydän jälkeen saunan kautta siirryttiin sohvalle vetelehtimään.

Tänään ammutaan raketteja, syödään, juodaan, juhlitaan ja valvotaan. Mutta sitä ennen huudatetaan vielä porakonetta. Pyyhekoukkujen yms. porattavien tarvikkeiden asentaminen kuivapuristelaattaan on oma hommansa. Myös tästä lisää myöhemmin. Mutta siihen asti
Iloista Uudenvuoden Aattoa ja Onnea Vuodelle 2016!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Korjattu!





Tänä aamuna kävi Heikki Siklalta asentamassa uudet kaapit kodinhoitohuoneeseemme. Siististi ja nopsaa, niinkuin oletinkin :)

Takka testattiin itsenäisyyspäivän kunniaksi ja ihan ok arvosanalla. Pikkuisen kyllä jäi vielä epäselväksi, että missä kohtaa mikäkin räppänä pitää aukoa ja sulkea... ja pitääkö ilmastoinnin olla kiinni vai minimillä vai ihan normivedolla... Neuvoja otetaan vastaan, kiitos! Ja vinkki vinkki Tulikiven ja OnPiipun suuntaan, että käyttöoppaat voisi päivittää - tai jopa integroida! Vai ottaako sitten Sikla tästä kopin?!

Mutta siis pidän kokeiluamme onnistuneena, koska a) ei saatu häkämyrkytystä, b) vieraat kuvailivat savunhajua kotoisaksi c) palohälyttimet pysyivät hiljaa ja d) takkaan saatiin tuli ja kämppäkin lämpeni. Petrattavaa löytyy tosin siinä, että puut kannattaa varmaan hankkia ennen sytytyspäivää ja toivottavaa lienee olisi, että puut palaisivat loppuun asti :) lisäksi toimituksen ei ehkä pitäisi jännittää niin paljon, että kuvatkin jää ottamatta! Niin, että ette nyt saa sellaista tunnelmallista itsenäisyyspäivän kuvaa tähän. Valitan.




tiistai 1. joulukuuta 2015

Mitoitusvirhe

Saatiin lopultakin viime viikolla ne puuttuvat kodinkoneet Euronicsiltä. Koneet, tai siis ainakin pesutorni, jota olen jo kovastikin käyttänyt, on erinomainen, mutta itse liikettä en voi valitettavasti suositella. Koneet tilattiin lokakuun alussa ja "toimitettiin" siis maraskuun lopussa, kun päätimme ottaa liikkeen esittelykoneet. Tehtaan toimituksista ei ollut kauppiaalla mitään käsitystä.  (-huokaus-)

Boschin koneilla on ilo pyykätä


Mankelikin toimii ja se sai eilen uuden liinan hintaan 59 eur töineen


No se siitä. Mutta jatko-osana tähän surulliseen kodinkonetoimitukseemme liittyen joudumme nyt purkuhommiin. Tai siis Sikla joutuu. Kuivauskaapille varattu tila ei aivan riittänytkään ja sen seurauksena laitimmaiset kaapit kodinhoitohuoneessa joudutaan vaihtamaan kapeampiin.

Siklalta kävi asentaja heti seuraavana päivänä ilmoituksestamme tilanteen toteamassa ja meinasi, että teknisen tilan seinäke oli muutaman millin kierossa. Kuitenkin hän oli sitä mieltä, että tila oli mitoitettu liian ahtaaksi alun alkaen. Uudet kaapit pitäisi tulla ensi viikolla.

Yllättävän lunkisti olemme asiaan suhtautuneet. Ehkä omalta osaltani siksikin, etten koe kotia aivan vielä valmiiksi ja toisaalta luotan siihen, että homma hoituu nopsaa ja nätisti.
Kaikenlaista pientä tärkeää ja olennaista kodista vielä puuttuu ja sen johdosta koen meidän siis olevan vielä jonkinasteisessa välitilassa :) Pyyhekoukkuja, wc-paperitelineitä, suihkukoreja, mattoja, verhotankoja... Kyllä verhot aina kodin tekee! Tämä asenteeni korostui entisestään, kun saimme yhteen huoneeseen verhotangon ja verhot paikalleen.

Seinätarran asennus onnistui yllättävän mainiosti, eli siitä ei erillistä (tai jatko-) kertomusta saanutkaan.




Lisäsin kattoon myös hohtavia tähtiä.




Ja meidän ostamat talonumerotkin on nyt paikallaan.



Pikkuhiljaa siis kotiudutaan, paikkoja ja joulua laitellen... Tulisijan testaamiseen rohkeutta keräten ;)