keskiviikko 26. elokuuta 2015

Mittanauhaa ja maalipensseleitä

Hiljainen viikko.

Torstaina käytiin Puustellin edustajan kanssa tosiaan mittailemassa kiintokalusteiden paikat. Pääsi rouvakin oikein mittatytön rooliin. Niin että, ei sitten niitä kuviakaan joutanut toimituksesta ottamaan.

Oikein oli suoraan seinät tehty, eikä käynniltä muutenkaan mitään yllätyksiä selvinnyt.

Yksi hauska tilanne sentään sattui! Kun mitattiin kylppärin allaskaapin paikkaa, alettiin ihmetellä, että missä viemäri oli. Hetki pään pyöritystä, hartioiden kohautuksia ja kulmakarvojen nostelua, mutta sitten hoksattiin kuikata seinän taakse löylyhuoneen puolelle. No, siellähän se oli! Viemäri oli vedetty seinään.

Tässä vaiheessa melkein alkoi harmittaa, kun ei sitä kylppärin wc-pyttyä tullut otettua seinämallisena. Olisipa sitten ollut lattioiden puhdistus helppoa koko tilassa! Nyt siis vain altaan alta puuttuu siis se totuttu viemäriputki ja lattiakaivo.

Talon ulkoverhous on saatu kuluneen viikon aikana valmiiksi. Nyt talolla laitetaan räystäslautoja (tulee umpiräystäät) sekä taas sitä iänikuista mineraalivillaa. Tällä kertaa välikattoon.


Nyt kun tämä tulevan kodin rakennusprojekti on alkanut edetä kuin itsestään, eli meidän rakennuttajien ei tarvi enää juurikaan käyttää henkisiä resurssejamme siihen, vapautuu luonnollisesti energiaa toisaalle. Nimittäin nykyisen kotimme ehostukseen tai siis myyntituunaukseen. Maalisuti on nähty viime aikoina useampaan otteeseen allekirjoittaneen kädessä. Myös isäntä tarttui viikonloppuna niinkin harvinaisiin kapistuksiin kuin sirkkeliin, käsisahaan ja vasaraan...



tiistai 18. elokuuta 2015

Miksei kukaan enää kysy mitään?

Tämä lause pääsi mieheni suusta viime viikolla. Tosiaan, ilmassa on jonkinlaista tyhjyyden tunnetta, kun ei oikein mitään ole enää valittavana, mietittävänä, päätettävänä.

Tuli sentään sisustussuunnittelijalta työohjeet tarkistettavaksi.



Mutta ei niistäkään sen kummempaa ressiä saanut revittyä :) mitään huomautettavaa kun ei ollut. Kodinhoitohuoneen seinämaalin väriä jouduimme pikkuisen muistelemaan, kun se tuli jossain välissä vaihdettua.


Saumalistoja päivitettiin. Sisustussuunnittelijalla oli ilmeisesti loman jälkeen ylimääräistä energiaa alkaa niiden kanssa kikkailla, kuten hän itse asian ilmaisi :)
Laatan ja parketin väliin tulee tuo valkoinen eritasolista, mutta oviaukkoihin puukuosinen alumiinilista.




Torstaina mennään Puustellin edustajan kanssa ottamaan talolle mittoja. Kyselin myös niistä kodinkoneista. Nykyään on ilmeisen yleinen trendi, että kaikissa keittotasoissa on ne hipaisukytkimet. Erikseen uunin vääntimillä ohjattavat ovat harvinaisempia ja esimerkiksi Puustellin valikoimissa ei tätä mallia ole.

Meille tuleva keittotasomalli on kuulemma Puustellin myydyin malli, eikä niistä ole reklamaatioita kuulunut. Itse en tasoa pääse testaamaan, koska sitä ei ole myymälässä sähkökytketty. Meille tulevaa uunimalliakaan ei ole Puustellilla nähtävillä. Täytyy kai siis luottaa ammattilaisen sanaan... :) vaikeaa.

No pakko kuitenkin kertoa, että sen verran luottavainen oli Puustellin edustaja näihin koneisiin, että lupasi, että jos ei lopputulos sitten kuitenkaan käytettävyydeltään sattuisi meitä miellyttämään, niin sitten katseltaisiin koneet uusiksi.


torstai 13. elokuuta 2015

Talohan on jo pian talo!

Niin paljon mahtuu yhteen viikkoon... Viime viikolla, kun kävin maanantaina talolla, sanoivat timpurimme, että tavoitteena olisi saada sisätilat levytettyä perjantaihin mennessä. Eli viidessä päivässä. Noh, perjantai-iltana...



ne oli levytetty! Taisin itsekseni  talossa hortoillessa ihan ääneenkin todeta, että kylläpä pojat oli olleet ahkerina!

Muutenkin käynti oli yksi mukavimmista. Tuli oikein olo, että tämähän on jo melkein talo! Väliseinien myötä koko tilantuntu ja käsitys huoneiden ja tilojen koosta on nyt erilainen. Ja täytyy sanoa, että olen tilasuunnitteluun tyytyväinen. Tästä täytyy antaa erityistunnustusta eräälle ulkopuoliselle "konsultille", jonka kanssa pohjapiirustusta silloin joskus "ajat sitten" pyöriteltiin :)


Tämän viikon aikana merkittäviä ilahduttavia muutoksia on näkynyt talon ulkopuolella. Autokatos on saanut vesikatteen


ja talon ulkoverhousta on alettu laittaa. Maalisävy on Tikkurilan 613x. Nyt laudat on käsitelty (etukäteen) vasta kertaalleen ja sävy näyttää yllättävän vaalealta, mutta silti ihan hyvältä.

Tämä maaliasia oli muuten silloin keväällä niitä ensimmäisiä valintoja, joita piti tehdä. Se oli ihan kauheaa :) Meillä kun on vielä asuinalueella sellainen ylellisyys kuin vapaa kaava ts. kaava ei määrittele ennalta julkisivujen värisävyjä.

Minä olisin ehkä periaatteessa ottanut vaalean sävyn, mutta mies halusi ehdottomasti tumman. Tyttö toivoi sinistä taloa. Siinä sitä sitten parissa viikossa pikaiseen tuumailtiin ja pyöriteltiin päitä aina kun oltiin jossainpäin liikkeellä ja katseltiin vaihtoehtoja. Netistäkin hain, ja tämä kyseinen sävy on ilmeisesti aika suosittu. Tai ainakin siitä löytyi hyvin materiaalia. Niissä kuvissa tosin, joita itse löysin, maali vaikutti varsin tummalta. Noh, summasummarum valintamme vaikuttaa onnistuneelta.




Sisältä talosta löysin sitten viime käynnillä tällaisen laitteen. Kosteudenpoistajan.



Jostain syystä tämä kapistus ilahdutti minua kovin. On meinaan tuota sadetta riittänyt tänä kesänä... Ja yhtenäkin aamuna herättiin miehen kanssa kovaan sateeseen ja siinä sitten miettimään , että "siellä se talo taas kastuu". Ja onhan siitä työmaallakin puhuttu, että vettä on riittänyt... Onneksi meidän talo ehti kuitenkin harjaan ja suojaan ennen pahinta sadekautta.

Projekti etenee siis mukavasti. Myös alkukesällä tuntemani rakennusstressi on alkanut helpottaa, kun valintoja lyödään lukkoon, nyt viimeksi lauteiden osalta. Päädyimme ottamaan toimitukseen kuuluvat vakiolauteet, materiaalina lämpömänty. Saunatilaan tuo meille ihan uutta kokemusta leveä, lähes kokonaan lattian peittävä alalaude . Kiuaskin on kivasti piilossa kaiteen takana. Lauteet tulee Lumisaunoilta.

Edelleen ne hanat on meillä valitsematta ja sitten uuden päänvaivan kehitin itselleni kodinkoneista :) Putsasin nykyisen kotimme uunia ja sen myötä ajattelin, että täytyy käydä koetestaamassa meille taloon tulevat AEG:n koneet. Ainakin nykyinen uunimme on tehty erittäin vaikeaksi puhdistaa, enkä samaan haluaisi törmätä tulevan kapistuksen kanssa. Myös induktiolieteen vaihtaminen arvelluttaa. Jotkin kokemukseni niiden "hipaisukytkimistä" ja keitto-ominaisuuksista eivät ole nekään olleet kovin mairittelevia.






torstai 6. elokuuta 2015

IV-putkia, mineraalivillaa ja vähän rakentamista vanhanajan malliin

Jep. Viimeksi työmaalla käydessä piti rouvankin nousta ihan tikkaille. Töitä oli nimittäin tehty yläpohjassa. Pahoittelen kuvalaadun mahdollista heikkoutta. Kuvausasento ei ollut mikään ergonomisin :)


IV-putkia

Vanhempien makuuhuoneen ilmanvaihtoputki alkaa...

... ja päättyy

Myös väliseinien kanssa riittää vielä tekemistä. Nyt oli menossa villoitusta talon toisessa päässä,









ja toisessa päässä ns. kosteantilojen päässä, asennettiin seinärunkoja.



Tässä vielä kuvailoittelua entisajan komeasta rakentamisesta. Jostain syystä en muista, että aiemmilla lomamatkoillani olisin niinkään kauheasti ollut kiinnostunut julkisivuista... Mutta nämähän on kertakaikkiaan upeita! Kaikki nuo yksityiskohdat. Mitenhän näistä osaisi hakea insipiraatiota myös oman kodin ja varsinkin ulkotilojen rakentamiseen...