keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Pihatöitä

Käytiinpä viikonloppuna messuilla. Tarkoituksena oli löytää pihallemme tekijä. Siklahan laittoi pihamme nurmelle ja kulkuväylät kivituhkalle, mutta nyt olisi aikomus hoitaa, tai siis meidän tapauksessa hoidatuttaa, ainakin laatoitukset valmiiksi tämän kesän aikana. Loput alustavasta pihasuunnitelmasta toteutetaan sitten joskus...myöhemmin... Ymmärsin, että tämä pihanteko on yhdenlainen ikuisuusprojekti, kun eräs herra messuilla kertoi, että heidän pihaa on laitettu viimeiset 20 vuotta!

Messuilla oli pihantekijöitä esittäytymässä vain yksi (?!), mutta taivuimme sitten keräämään esitteitä myös pihakivitoimittajilta, kun kuulimme, että he voivat tarjota myös niiden asennusta aliurakoitsijoiden kautta.


Viisi tai kuusi tarjouspyyntöä jätettiin eilen ja tänään kävi ensimmäinen ehdokas tonttia tarkastelemassa. Pohjat on kuulemma tehty hyvin :)

Vähän jännittää, että kuinka kalliiksi laatoitukset tulee - meillä kun on melkoinen kiitotie tuossa talon ja autokatoksen välissä. Asfaltti on toki toinen vaihtoehto ajoreitille ja siitäkin varmaan kyselemme hintaa ja aikatauluja, jos laatoitustarjoukset ampuu selkeästi yli budjetin.

Muuten elo uudessa talossa kulkee omiaan. Viime postauksessa huokailemani siivouskriisit eivät ole varsinaisesti ratkenneet, mutta ilahduttavasti sain kaikilta materiaali-/tavaratoimittajilta vastauksen kyselyihini ja viestien mukana hoito-ohjeitakin. Jotkut pinnat, kuten keittiön kaapit vaikuttaisivat tarvitsevan erillisen puhdistuksen lisäksi myös kuivausvaiheen. Ja se tuntuu kyllä työläältä. Kyllä pitäisi yhdellä rätillä siivouksen mielestäni hoitua, Siis tarkoitan nyt rätti per pinta, ei meillä sentään koko huushollia yhdellä luutulla suljuta :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti